Sain ilon tehdä 30v onittelukortin naiselle. Korttipohja on n. A4 taitettuna puoliksi ja päätin tehdä avauksesta seinäkalenterimaisen. Sain ihania valokuvia korttiin liitettäväksi. Kuvia tuli etukanteen ja kortin avatessa yläkanteen. Yläkansi tarkoituksella jätetty kuvaamatta ja etukannen kuvat sensuroitu sydämmillä.
Täydellistä syntymäpäivää täydelliselle naiselle!! <3
maanantai 13. lokakuuta 2014
Aikuisen miehen syntymäpäiväkortti.
Tämän syntymäpäiväkortin aihe oli itsestäänselvyys! Tiesin jo ennakkoon mistä aiheesta haluan kortin rakentaa. Löysin internetistä kivan Subaru Impreza kuvan ja loppu on historiaa.
Vrumm Vrumm!! Tälläinen siitä tuli...
Vrumm Vrumm!! Tälläinen siitä tuli...
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
P*skarteluhaaste #248 - Bingo
Taas vaihtui päivä Keskiviikkoon ja on taas P*skiksen aika,
Tällä viikolla haasteena oli väri bingo. En muistakkaan että olisin osallistunut väri-bingoon ennen.
Tämän viikon haasteeseen syntyi kortti.
P*skarteluhaasteen viikon haaste löytyy TÄSTÄ, Siellä myös esillä bingon värit.
Käykää kurkkaamassa ja osallistumassa koska mukaan ahtuu kaikentasoiset osallistujat. Haasteen voittaja arvotaan Tiistaina 7.10 klo 18 jälkeen. Joten kaikki rohkeasti muaan koska ei tarvitse olla kaikista taitavin voittaakseen! Omasta mielestä jokainen osallistuva työ on kaunis ja kallisarvoinen koska se on omin käsin tehty. Arvonnassa on mukana kun osallistuu haasteeseen aiheen mukaisesti ja lisää haastetyön blogitekstin linkin P*skiksien sivulle Mr Linkyyn.
Ei muuta kun osallistumaan kaikki!
Oman haastetyön väririvi on HARMAA - MUSTA - TURKOOSI ja siitä syntyi tälläinen...
(Nöyrä pahoittelu siitä että tausta paperi näkyy kuvassa sinisen sävyisenä. Mahtaa johtua kännykällä kuvauksesta. Vannon että se on turkoosi. :D )
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
P*skarteluhaaste #247 - Luonnos
Taas on tullut aika rakkaan P*skiksen ja aiheena on otsikon mukaisesti luonnos.
Olen moneen kertaan tuumannut ja täälläkin kirjoitellut että koittaisin skräppäys-siipiäni. Noh se hetki on täällä. Tattadaa! Minun ihka ensimmäinen Scrapbooking-sivunen! :D Homma lähti käyntiin aika epävarmasti mutta meni omalla painollaan kohti loppua. Olen ihan tyytyväinen tulokseen. :D
Ensimmäinen albumi vei muutaman vuoden taaksepäi ajassa ja se syntyy hääkuvista. Ostin tigerista mustakantisen ison paperialbumin johon taiteilen ajan myötä kuvat nätisti esille. Saatte kerta luontoisesti pienen pilkahduksen hääjuhlastamme. Loput projektin kuvat tulevat luultavasti olemaan sensuroidut. (ainakin ne joissa esiintyy muita ihmisiä) Heh!
Todenäköisesti sivu tulee saamaan vielä jonkinlaista tekstiä ja romanttista "hömppä! <3
Kaikenkaikkiaan ihana haaste koska se palautti minut ihanan romanttisiin häätunnelmiin hetkeksi. Tätä projektin toteuttamista tulen rakastamaan todella paljon! ;)
Menkäähän kaikki osoitteeseen P*skarteluhaaste nro 247: Luonnos
Katsastakaa osanottajat ja Desing-Tiimin työt.

![]() |
Haaste luonnos. |
![]() |
Valmis sivu. |
lauantai 27. syyskuuta 2014
Puuta, nauloja, ruuveja ja sahanpuruja!
Olen aika innostunut kynsien lakkaaja ja omistan todella monta putelia kynsilakkaa. Välillä okein yllätyn itsekkin kun alan niitä laskemaan. Pitemmän aikaa on takaraivossa muhinut ajatus että tekisin hyllykön lakoilleni. Olisi hyvä saada ne parempaan järjestykseen kuin nykyisessä säilytysmuodossa. (toelettilaukku pullollaan lakkoja.)
Kuin tilauksesta sain käsiini kasan lautaa ja puuta joka oli tullut vanhasta valkoisesta kirjahyllystä. Suunnittelin siis osasta laudoista ja puista sopivan kokoisen hyllykön ja tuunasin sen nopeasti taroitukseen sopivaksi. ;)
Minä toimin koko asian aivoina ja ja aviomies sitten lihaksina näppärämpänä. (sahasin, mittasin ja nikkaroin minäkin hieman.)
Siinä intoa puhkuen tuli sitten inspiraation lisä ja siiä sivussa syntyi laatikkokin. Laatikko sai päälleen punaisen värin ja tuunailut sivuihin.
Tässä tulos:
Tästä kasasta se alkoi. |
![]() |
Valmis hyllykkö. |
![]() |
Puulaatikko. |
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
P*skarteluhaaste #246 - Ihan muuten vaan -kortti
Taas koitti Keskiviikko ja uusi P*skis-haaste on julkaistu. Aina se osallistuminen tuntuu menevän viime hilkulle ja siksi ajattelin olla liikeellä hyvissä ajoin ja aloitin kortin teemisen heti. Toisaalta myöhäisessä osallistumisessa on etunsakkin. Silloin voi katsoa sitä mahtavaa kirjoa jonka muut osallistujat tuo tullessaan. Silloin voi vaikka laittaa esille omat suosikit kuten tein viime haasteessa.
On mukavaa esitellä muita mahtavia blogeja.
Tämän viikkoinen haaste on myös mieluisa koska aihe on niin vapaa. Kortin ei tarvitse olla aiheeltaan mitään muuta kuin ilahduttava. Mahtavaa!
P*skiksen haasteeseen TÄSTÄ. Käykäähän kurkaamassa.
Toivottavasti tykkäätte. :)

Kortti nuorelle.
Tein syntymäpäivä kortin nuorukaiselle jota ei enään lelut ja leikkiminen kiinnosta. Hui miten haastava ikä ostaa lahjoja ja keksiä kortin aihe. Varsinkin kun kortin tekijä ei omista hirveästi mitään "miehisiä" leimoja, papereita tai koristeita. Onneksi olin muutama kuukausi sitten ostanut havalla huuto.netistä muutaman kohokuviointikansion jossa on miehisiä hammasrattaita jne. Kätköistä löytyi miehisillä aiheilla varustettuja papereita. Loppu sitten sovellettiin lonkalta. :D
Toivottavasti saaja tykkää!
Toivottavasti saaja tykkää!
maanantai 15. syyskuuta 2014
P*skarteluhaaste #245 - Triplaleimaus
Moi vaan ja tervetuloa!
Pitkästä aikaa pääsin ottamaan osaa minun lempi haasteblogiin.
Tällä viikolla aiheena on triplaleimaus. Mukana on, kuten aina, toinen toistaan kauniimpia osanottajia. <3
En olekkaan ennen koittanut tätä tekniikkaa ja voin sanoa että sepäs ei ollutkaan niin helppoa kuin voisi kuvittella. Katsoin hieman infoa tekniikasta internetistä ja hyvillä mielin aloin tekemään omaa korttia. En ollut ajatellut asiaa tarpeeksi ja pipariksihan se meni. Pienen tuumaus ja pohdinta hetken jälkeen lähdin hieman viisaampana toteuttamaan ideaani. Lopputulos oli mielestäni hyvä ensimmäiseksi tällä tekniikalla tehdyksi kortiksi ja haluan ehdottomasti toteuttaa kortteja tällä tekniikalla tulevaisuudessakin. Kyllä tähän tekniikkaan vähän hurahti! :D
Tämän viikon P*skateluhaaste-haasteblogiin pääset TÄSTÄ.
Tässä poimintoja muutamasta kivasta osanottajasta: (osanotto järjestyksessä)
Käykää ihmeessä katsastamassa kaikki osallistujat! :)
1. Suvikukkasia
2. Pöydänkulma
3. Armiida
4. Paperiliima
5. Jaanukan tekemisen taikaa
6. Kirsinblogi
7. Anemonen tekeleet
8. Tirpuusen kortteeri
Omasta tuli tälläinen:

maanantai 8. syyskuuta 2014
Kaunis ihana prinsessa.
Kortissa käytin paljon sitä mistä kyseinen kohde tykkää. Prinsessakortista tuli sellainen aivan kun mielenkiinnonkohde olisi räjähtänyt kortille! :D Olen tyytyväinen lopputulokseen jos kortin saajakin on. Sehän on kortin idea, ilahduttaa lämpimästi kortin saajaa ja olla juuri sellainen aiheeltaan mistä saaja pitää.
Tässä se siis on!
PinkiePie räjähdys <3 |
Kortti työkaverille.
Työkaveri lopetti työskentelyn yksikössäni joten tein arvostetulle työkaverille läksiäiskortin.
Haikealta tuntuu koska työkaveri on todella pidetty ja ammattimainen mutta ei uata kun toivottaa kaikkea hyvää tulevaisuuteen ja toiva että polut kohtaa taas joskus.
Tällä kertaa liitin korttiin uutta elementtiä. Käytin eurokaupasta ostettuja paperikukkia vartineen. Varret kieputin köynöksen muotoon.
lauantai 6. syyskuuta 2014
Kesän kuulumisia...
Terveiset lomalta! Kesä vetelee viimeisiään ja syksy tekee alkuaan. Aika on hurahtanut nopeasti. Kesä on mennyt pitkälti töiden parissa mutta alkoihan se minullakin viimein loma. Nyt kerkeää totauttaa tuunaus ja näperrys ideoita rauhassa ja nauttia ihanista ilmoista. On ne sitten kaunniin aurinkoisia ja lämpimiä tai syksyisen vilpoisia. Nyt löytyy enemmän aikaa blogailuunkin. Ihanaa kun voi vaikka halutessaan asettua ulkosalle, avata läppärin ja alkaa päivittämään blogia luonnonäänissä.
Kokeilin puutarhurin taitojani ja laitoi oman penkan mökin pihaan. Noh lopputulos oli mielenkiintoinen ja selkeästi tarvitsen lisää suunnitelmallisuutta hommaan. :D
Tässä hieman kesän tunnelmaa ja kuvaa lopputuloksesta mitä kukkapenkan penkomisesta tuli ja ehkä esimakua mitä tulevaisuudessa saattaa tulla. Tulevaisuuden korttiprojekteissa tulee näkymään Clas Ohlsonilta ostettu teline. Teline on tarkoitettu pienille maalaus kanvaaseille mutta soveltuu mainiosti korttejen esittelyyn.
Jatkossa aion panostaa enemmän valokuvauskeen ja opiskelenkin Emmon mahtavaa "Ku ite tekee-kameran kanssa" blogia. Käykää kurkkaamassa! Kuitetekee- Kameran-kanssa

Mökin pihan kauniita yksityiskohtia. |
Saara Kuhan Saippua kirja. |
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Ensimmäisen arvonnan voittaja. / Sweepstakes first winner.
Fanfaarit soikoon kun ihka ensimmäisen arvonnan voittaja on löytynyt!
Osanottajia riitti oikein kivasti niin että arvonta ei käynyt liian helpoksi.
Tasa-arvoisen ja huolellisesti toimitetun arvonnan jälkeen voittajaksi selviytyi....
KATA MARIA!
Onneksi olkoon Kata Maria! :)
Paketti on valmiina postitettavaksi joten enään osoite puuttuu.
Osoitteen voi laittaa sähköpostilla osoitteeseen: reunanen.katja@gmail.com.
Vielä kerran iso sydämellinen kiitos kaikille osallistujille!!
Te jotka jäitte onnettaren käden ulkopuolelle, ei hätää! Tulevaisuudessa on tulossa lisää arvontoja!
Let the party start because the winner of Ciena`s DIY was found!
The number of participants was very nice so the drawing for winner was not too easy for me.
After a equal and carefully delivered draw the winner was...
KATA MARIA!
Congratulations Kata Maria! :)
The package is ready to be posted but the address is missing.
The address may be emailed to my e-mail: reunanen.katja@gmail.com.
Once again a big thanks to all the participants!
You who was left out off the luckyladys hand, do not worry! In the future there will be more sweepstakes!

tiistai 17. kesäkuuta 2014
P*skarteluhaaste #237 - Merjan haaste.
On taas Paskiksen haasteen aika.
Kesän aikana P*skarteluhaaste on kahden viikon välein. Koska en ole muutamaan viime kertaan päässyt osallistumaan niin vannotin itselleni että vaikka mikä on niin tähän osallistun.
Aihe on ihanan laaja. "Tee mitä vaan kunhan siinä on perhosia" Ihanaa! Niin paljon inspiraatiota että oli vaikea valita mitä lähtee toteuttamaan.
Tähän haasteeseen osallistuu kaksi korttia. Toinen kortti on tuunattu sopivaksi haasteeseen. Olin tehnyt sen Koukussa kortteihin yhteisön haasteeseen mutta se jäi osallistumatta koska muistin viimeisen osanotto päivämäärän väärin. Hupsis!
Käykää kurkkaamassa kaikki osanottajat. Kuten aina, mukana on mitä hienompia kortteja/töitä. Peukut pystyyn että arpa tipahtaa minun kohdalle!
P*skarteluhaaste
Muutama osanottaja joiden kortteihin tykästyin todella paljon. (sekalaisessa järjestyksessä)
Elinarsku
Minna0402
Hilun nypykät
Paperia ja lankaa.
Emman kortteja

Tuunattu osanottaja. |
Arvonta!
Tattadaa!
On arvonna aika koska blogin seuraajien/lukijoiden 10 rajapyykki on rikkoutunut.
Mukaan pääset olemalla blogin seuraaja/lukija ja kommentoimalla tätä tekstiä.
Jos olet seuraaja niin heitäppä siis puumerkkisi alle. Jos et jostain syystä ole vielä lukija niin sellaiseksi voit liittyä sivun vasemmalla laidalla ylhäällä olevasta "liity tähän sivustoon" kuvakkeesta ja kirjoita kommentti tekstin loppuun.
Aikaa osallistumiseen on 24.6 klo 23:59 asti. Arvonta suoritetaan lukijoiksi liittyneiden ja kommentoijien kesken joten muista liittyä lukijaksi jos et sit ole jo tehnyt JA jätä kommentti alle.
Arvottavana on materiaalipaketti kortteiluun koska olen itse korttihullu. ARPAONNI SUOSIKOON SINUA!
Paketissa on:
- 2kpl korttitekstiä.
- Valkoinen 2-osainen korttipohja
- Harmaa 1-osainen korttipohja.
- Mangolian leimakuva.
- Nuottipaperi kuvioinen paperi.
- Tähtitarroja.
- Gorjuss- mini paketti jossa esim. kortteiluun sopiva 3D-kuva.
- Syntymäpäivä aiheinen kortinpäällis koristelupaketti.
- Upikit- tarraboordipaketti. (Käytetty monissa korteissani. Yksi suosikeistani.)
tiistai 6. toukokuuta 2014
Arvontaa!!!
Katsastelin blogin asetuksia ja huomasin että blogi on saanut lisää lukijoita! Ihanaa! 7 lukijaa/seuraajaa on jo hyvä alku. :D
Sen kunniaksi olen päättänyt järjestää pienen arvonnan kun blogin lukijamäärä saavuttaa pyöreän 10 lukijan rajapyykin. Rohkeasti siis liittymään lukijaksi! Mitä enemmän lukijoita niin sitä suurempi palkinto.
Jokainen lukija ja kommentti lämmittää sydäntä! <3
Iso kiitos jo olemassa oleville lukijoille! Olette ihania!

P*skarteluhaaste #231
Sniif!sniif! Kevät rymähti kunnolla käyntiin. Aivastuttaa ja mukana ollaan taas P*skiksen haasteessa. vielä ihan viime tingassa. Hupsis!
Tämän viikon haasteena oli bingo. Tuttu valitse pysty-, vaaka-, tai vinorivi tyylinen. Pikkasen aikaa tuumailtua houkuttelevaksi kävi rivi MUSTA - KOHOKUVIOINTI - EI LEIMAUSTA.
Kuten aina, käykää kurkkaamassa mahtavat osanottajat ---> pskarteluhaaste.
Tämän viikon haasteena oli bingo. Tuttu valitse pysty-, vaaka-, tai vinorivi tyylinen. Pikkasen aikaa tuumailtua houkuttelevaksi kävi rivi MUSTA - KOHOKUVIOINTI - EI LEIMAUSTA.
![]() |
Haaste #231 Bingo |
Korttiin käytin jämäpapereita laatikon pohjalta, puolihelmiä, ääriviivatarroja, paperikukkia sekä upikit:in Vivid valentine tarra koristeboordi "nauhaa."
- Musta korttitausta ja mustaa koristeboordeissa.
- Kohokuvionti on valkoisissa papereissa.
- Simppeli tulostettu teksti.
Tälläinen siitä sitten tuli:
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
11 kysymystä.
Sain haasteen kahdelta eri blogilta. Kissanpäivät ja Outis life haastoi minut tähän mukaan. Koska en voi kumpaakin ottaa osaa, onnettarena toimi 2,5v kummilapsi Emilia. Tarkan valinnan jälkeen onnetar arpoi voittajaksi... *rummun pärinää* Outi`s lifen!
* muikkuu!! * |
Eli tarkoituksena on löytää ja jakaa uusia ihania blogeja.
- Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
- Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetuille
- haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
- Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
- Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
- Ei takaisin haastamista..
11 asiaa minusta:
1. Lempi vuodenaikasi ja miksi?
- Ehdottomasti Kesä. Olen lämmön ystävä ja Kesällä kaikki paikat on heränny henkeen ja ihmisiä on kaikkialla.
2. Mitä väriä et käyttäisi kotisi sisustamisessa?
- En oikein pidä neon väreistä. Vihreä valtaiset tuotteet on sellaisia joita en käytä. Jos jotain ihanaa esinettä/asiaa vain vihreänä, se yleensä jää hyllyyn.
3. Haave minkä haluaisit toteuttaa?
- Hmm.. on monen monta pikku haavetta mutta ajokortti olisi aika mukava olla.
4. Unelmakoti?
- Vaikka kumma Etelän harakka olenkin, ehdottomasti tilava omakotitalo jossa on paljon huoneita.
5. Inhokki ruokasi?
- Mämmi. Ei uppoa ei.
6. Lempiruokasi?
- Pastaruoat on mieleisiä.
7. Mitä sarjoja seuraat tv:stä?
- Scandal ja Vampyyri päiväkirjat,
8. Unelma-ammatti?
- Olen siinä jo. :)
9. Onko sinulla lapsia?
- Karvanen mussukka löytyy mutta ihmislapsia ei ole. :D
10. Jos saisit kaksi A4 paperia ja teippirullan, mitä rakentasit niistä?
- Ompa hyvä kysymys. Pikkasen aikaa jouduin miettimään tätä. Kuviollisesta paperista tekisin hätävara kirjankannet pehmeäkantisiin pokkareihin.
11. Turhin julkkis?
- Itseasiassa en näe hirveän suurta eroa julkkisten ja "tavisten" välissä. Julkkikset on ihmisä joilla on näkyvämpi työ.
11 kysymystä haastetuille:
1. Lapsuuden unelma-ammattisi?
2. Musiikkimakusi?
3. Harrastuksesi?
4. Omistatko kädentaitoihin liittyvää kirjallisuutta, jos omistat niin kuinka monta kappaletta?
5. Tilaatko/ostatko mitään kädentaitoihin liittyviä lehtiä? Jos kyllä niin mitä?
6. Lempi elokuvasi?
7. Jos olet käsityöihminen niin minkä kädentaito kategorian koet omaksesi?
8. Jos olet käsityöihminen niin missä yleensä/mieluiten toteutat itseäsi?
9. Kirpparilta vai uutta?
10. Mistä saat inspiraatiosi/ ideasi?
11. Lempi blogisi?
Haastan mukaan:
6. Ellin tyttö
perjantai 11. huhtikuuta 2014
Ripppäivänä.
Sain lähipiiristä tilauksen tehdä hänen tutun lapselle Rippikortin. Laitoin aivot raksuttamaan ja sai parikin ideaa. Halusin pitäytyä suht simppelissä toteutuksessa. kyseessähän on juhlava ja suuri merkkipaalu elämässä.
Rippikortti (ja vielä tytölle) on sinäänsä helppo aihe kuvia ja värejä mietittäessä. En kuitenkaan halunnut tehdä perus risti aiheista korttia. Niitä hän varmaan tulee saamaan riittämiin. ;) Tein vielä "tilaajan" pyynnöstä pienen kirjekuoren kortin sisään mihin voi sujauttaa rahaa. Ensimmäinen kortti vei voiton ja lähti annettavaksi eteenpäin.
P.S Valmistekstien harrastajana vaikeinta korteissa oli tekstin kirjoitus koska se on asia jota en todellakaan vielä hallitse. :D
Kortit:

Amalian haasteet: Huhtikuu.
Hei vaan!
Olen päättänyt osallistua uuteen haasteeseen mitä en ole ennen kokeillut. Seuraan "Amalian haasteet" nimistä haasteblogia. Tämän kuun haasteena on: "RIPAUS PINKKIÄ- Tai sitten vähän enemmänkin." Haaste on siitä kiva että osallistuva työ voi olla mikä vain kädentaitoa vaativa asia. Tykkäät sitten neuloa, nikkaroida tai väkertaa kortteja. Kaikki käy kunhan se on omilla käsillä tuunattu/tehty ja on haasteen aiheen mukainen. Ihanaa, eikö?
Noh.. esimerkkejä katsoessa tulvahti ääretön inspiraation aalto ylitse ja vei mukanaan. Kuinkas muutenkaan. korttityöhän se taas syntyi. Se on vaan se mun juttu vaikka lopputuokseen en aina itse olekkaan niin tyytyväinen. :)
Käykää katsastamassa Amalian ihana haasteblogi: Amalian haasteet
Suora linkki Huhtikuun haasteeseen: Amalian haasteet- Huhtikuu
Samalla ehdottomasti katsastamisen arvoinen sivu on viehättävä Amalian verkkokauppa: Amalia <3
Tässä minuta osallistuva työ:

Pirteän pinkkiä. |
maanantai 7. huhtikuuta 2014
P*skarteluhaaste #227 - Resepti
Heipsan!
Lyhyesti:
Te jotka olette lukeneet edellisen julkaisuni tiedätte että olen saanut syntymäpäivälahjaksi Sizzixin Big shot kuvioleikkurin. Olet sitä testaillut ja harjoitellut sen käyttöä kovasti. Edellisessä julkaisussa voitte nähdä ensi harjoitelmat mitä sillä sain aikaan. Nyt on avautunut lukemattomia mahdollisuuksia lisää toteuttaa omaa luovuuttani korteissa yms.! :D Jee!
Sitten asiaan! Kurkkasin lempiblogini päivityksen ja koin inspiraation aallon! Aloin tekemään yhtä korttia mutta lopulta niitä syntyi 2. P*skarteluhaaste on otsikon mukaan reseptin omainen ja tuloksessa pitää olla 3 ainesosaa: ELÄIN-NAPPEJA-RAITAA. Tämän viikon sponsorina toimii Taitopuoti Paperinauha. Paina tästä päästäksesi paperinauhan nettikauppaan. Mukava ja ihana verkkokauppa!
Käykää ehdottomasti kurkkaamassa haasteen muitakin osallistujia. Paina tästä päästäksesi P*skarteluhaasteeseen. Peukut pystyyn että arpaonni suosii minua! ;)
Sizzix Big Shot.
Heipä hei!
Pitkä aika on kulunut viime kerrasta töiden ja muiden menojen parissa. Onneksi minulla oli tiedossa lomaa ja olen saanut aikaa harrastuksiin.
Vietin syntymäpäiviäni hiljattain ja yllätykseksi lahjaksi tupsahti kauan toivoma Big Shot kuvioleikkuri! Harjotellessa käyttöä ja testailessa masiinaa syntyi sitten pari testi korttia ja lopulta P*skarteluhaasteeseen jopa kaksi korttia. Niistä lisää seuraavassa julkaisussa.
Jos olet kiinnostunut mitä materiaaleja, stansseja yms. korteissani käytän niin kerron oikein mielelläni lisää ja tarvittaessa teen selitetyn ja ohjeistetun julkaisun.
Nyt suoraan asiaan..
*rummun pärinää*

tiistai 25. helmikuuta 2014
P*skarteluhaaste #221
Ihanata, ihanata, ihanata!!
Ajattelin taas ottaa osaa tiiviisti seuraamaani haasteblogiin. Tällä kertaa haasteena oli ideoida kortti valmiin luonnoksen mukaisesti. Luonnos on Pammun käsialaa. Pammulla on hieno blogi ja se löytyy tuota pammun nimeä klikkaamalla. Haasteen löydätte klikkaamalla ---> P*skarteluhaaste. Käykää ihmeessä katsomassa osallistujia. Mukana on taas toinen toistaan upeita kortteja. Kilpailua sponsoroi tällä kertaa Taitopuoti Paperinauha. Klikkaa nimeä niin paperinauhan ihana verkkokauppa aukeaa.
Ei muuta kun peukut pystyyn että arpaonni suosii Cienaa. ;)
Jos herää kysymyksiä tai kommentoitavaa niin ei muuta kun rohkeasti näpyttelemään niitä minulle.
Jätähän kommentti ja lukijaksi saa vapaasti liittyä.

Pammun hieno luonnos. |
Haasteeseen osallistuva kortti. |
maanantai 24. helmikuuta 2014
Syntymäpäivä kortteja.
Aikaa on vierähtänyt mutta täällä ollaan taas!
Kortteja on kahta eri kategoriaa mutta molemmat juhlistavat syntymään.
Kortteja olen tehnyt ja suunnitellut tulevaisuudessa tapahtuvia projekteja. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikös se niin mene? :D Posti on tuonut kivoja uusia leimasimia joten niiden testailujen tulokset näette myös tulevaisuudessa.
Tässä pari esimerkkiä siitä mitä olen saanut tehtyä.
Kommentit ja lukijaksi liittymine on tervetullutta!

maanantai 27. tammikuuta 2014
Korttikeräys Kätilöopistolle.
Hei sinä blogin lukija!
Haastan sinut mukaan hyvän tekemiseen. Nyt kaikki mukaan. Jaa oheinen linkki Paperilla-lehden sivulta sosiaalisessa mediassa/omassa blogissasi ja kerro kaikille kavereillesi asiasta. Kaikki kortit ovat tärkeitä.
Lisätietoja osoitteessa: korttikeräys kätilöopistolle.
Itse tietenkin otan osaa keräykseen ja postaan tuotoksen esille myöhemmin.

torstai 23. tammikuuta 2014
P*skarteluhaaste # 217
Hei vaan ja taas mennään!
Innostuin niin kovasti viime viikon haasteesta että päätin ottaa osaa uudestaan.
Tämän viikon haasteessa oli bingoruudukko ja jokaisessa ruudussa oli joku värielementti korttiin.
Itse valitsin "Keltainen - Valkoinen - Sininen."
Kortissa käytin Tumman sinistä kortti pohjaa, kolmea eriväristä tulostinpaperia ( v.sininen, t.sininen ja valkoinen) ja Santoro`s Gorjus leimasinta. Lisäksi korissa on itse kirjoitettu tervehdys ja Upikit cardstock sticker "Mystery shade" tarra reunusketjusta leikattua kukkaparia. Leimakuva ja tervehdys on tehty Carioca Birello ja Docrafts artiste kynillä. Molemmat on omassa suosiossa koska ne ovat laadukkaita ja molemmat ovat ns. "kaksipäisiä" eli niissä on ohuempi ja paksumpi pää jolla värittää kuvia.
Kiitos että tulit kurkkaamaan blogitekstini ja ne joille ei haaste vielä ole tuttu niin käykää kurkistamassa haastetta ja muita osallistujia osoitteessa: p*skarteluhaaste # 217. Kommentit ovat aina tervetulleita ja lukijaksi saa vapaasti liittyä.
Pahoittelu huonosta kuvasta. ^_^

perjantai 17. tammikuuta 2014
P*skarteluhaaste #216-värittämätön leimakuva.
Moi ja tervetuloa! Selailin minun seurannassa olevia blogeja. Yksi lempiblogeista on "p*skarteluhaaste" niminen blogi. Ideana on että kerran viikossa julkaistaan haaste vaihtuvalla teemalla. Viikon päästä haasteesta arvotaan voittaja. Sivulla on kivasti sponsoreita jotka lahjoittaa palkinnon joka viikko. Sponsorivuorossa tällä viikolla on teippitarha.fi. Siispä ajattelin ensimmäistä kertaa ottaa osaa tähän mainioon haasteeseen. Haasteeseen tulee aina mitä ihanimpia osanottajia. Peukut pystyyn kaikki. ;) Käykää ihmiset kurkkaamassa haastetta ja osanottajia linkistä p*skarteluhaaste
Kuten aina kommentit ja lukijaksi liittyminen on tervetulleita. :)
Kuten aina kommentit ja lukijaksi liittyminen on tervetulleita. :)
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Kortti inspiraatio.
Uusi vuosi ja uudet tuulet. Siksi inspiraatio virtasi tällä kertaa aiheeseen joka on uusi, puhdas ja viaton.
Mikä se mahtaa olla? Noh, onnittelukortit vauvan johdosta tietenkin! Näiden lisäksi on tarkoitus tehdä myös kortti työkaverille joka on jäämässä äitiys lomalle piakkoin. Kummatkin alla olevista korteista on suunniteltu siten että ne voi antaa tytölle sekä pojalle. Ihanaa ja kiitos kun tulit lukemaan tämän julkaisun. Kommentit on tervetulleita. Toivottavasti vuotesi tulee olemaan ilon, naurun ja muistojen täyteinen!
(Jep, kuva on käännetty niin että kameran päivämääräleima on ylösalaisin. ) :)
lauantai 14. joulukuuta 2013
Vauhtia ja vaaraa feat. näpertelyä.
Syystalvi on ollut vauhdikasta aikaa. Meidän viikonloppu-messut oli 22-24.11. Käväisin katsastamassa mitä sieltä löytyi. Mukaan tietenkin tarttui kaikennäköstä. Tulevaisuudessa siis luvassa pikkasen muutakin kun paperi- ja kortti askartelua.
Facebookista löytyy nyt ryhmä nimeltä "Ciena´s" johon lisään materiaalia jatkossa. Ryhmästä löytyy myös enemmän kuvia ja päivittelen sitä hieman ahkerammin. Lisäilen sinne myös kuvia kaikista kädentaitoon liittyvistä tapahtumista joissa käyn. Ryhmä osoitteessa Ciena´s facebook ryhmä.
Operaatio Joulukortit-13 on ohi ja postitettu viimosilla hetkillä. Tänä vuonna halusin tehdä jokaisesta kortista uniikin joten aikaa meni roimasti enemmän niiden tekoon tänä vuonna. Se päätös mikä kortti lähtee kenellekkin.. noh.. se meni hieman arvonnalla ja mutu-tuntumalla.
Mukavaa Joulun odotusta kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)