Hei lukijat.
Mitä teille kuuluu? Onko kaikki hyvin?
Olen ollut poissa hetken sosiaalisesta mediasta sekä täältä. Olen ollut alamaissa. Marraskuu on minulle hyvin raskas kuukausi. Joskus ennemmän ja joskus vähemmän. Joka vuosi yritän suhtautua Marraskuuhun erilailla, jos vaikka siitä tulisi helpompaa. Isäni on nimittäin kuollut Marraskuussa ja kaiken lisäksi kuolinpäivän jälkeen on piakkoin Isänpäivä. Tänä vuonna olen yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa. Työntänyt sen kokonaan mielestä. Isäni kuolemasta on tänä vuonna kulunut 10 vuotta, aivan käsittämätöntä! Aika kuluu mutta yhä vaan on vaikeaa ja ikävä on kova. Ei kai se ikinä helpotakkaan kun on menettänyt rakkaan. Tänä vuonna asia on myös ärsyttänyt. Mikä siinä on kuin aikuinen ihminen ei kykene pysymään kasassa? Olenko tosiaan niin heikko? Ja olen huomannut että ihmisillä on taipumus (kuten minullakin) aina tiettynä päivänä muistaa tämän maanpäällisen elämän jättäneitä ihmisiä. Tänä vuonna jopa asia on ärsyttänyt niin paljon että on tehny purkaa omaa surua vastaamalla muistelu viesteihin että päiviä on vuodessa yli 300 ja miten se ikävä nyt yhteen päivään tiivistyy. Tiedän, tiedän.. turhaa. Se on se oma suru joka puhuu. Tottakai jokainen muistelee omia rakkaitaan läpi vuoden ja ikävä kalvaa vaikka siitä ei puhu tai kirjoita. Toinen joka on ärsyttänyt on tavallaan suloinen asia. Kykenen olemaan vahva juuri siihen asti kun minun aviomieheni kysyy voinnistani asian suhteen jotakin. Silloin kyynel hanat aukeaa ja en vaan pysty olla enää vahva. Minun herra hoo... kallioni, tukeni ja turvani. Sillo tällöin saan muistutuksen ettei tarvitse olla yksin ja voin jakaa surun. Tänä vuonna isän kuolin pävän koittaessa olin tsempannut koko päivän hienosti ja työntäny surun hiipiessä mieleen asian mielestä. Oli jo myöhänen ilta ja olin ylpeä itsestäni. Kaikki oli hyvin kunnes Herra hooni meni varovasti kysymään miten päivä on sujunut. Voi luoja kun tuo mies on joskus hyvällä tavalla ärsyttävä. Idiootti mutta hän on minun rakas idiootti. <3 Vähän niikun Pinkin True love biisissä. :)
Tiedän tuon ikävä-tunteen. Vuonna 2012 isänpäivänä kuoli meidän isä. Onneksi tuo päivä aina muuttuu, mutta tuon isänpäivän muistan ikuisesti.
VastaaPoistaOnneks kuitenkin on ne kauniit muistot! <3
VastaaPoista