tiistai 29. syyskuuta 2015

Ulkoroihulle astia / Holder for outdoor candle.

Hei kaikki!

Mitä teitte viikonloppuna? Itselläni oli vapaa viikonloppu. Olimme aviomieheni kanssa mieheni kotiseudulla. Molemmat meistä tekee kolmivuorotyötä ja oli aivan luksusta viettää yhteinen vapaa viikinloppu! 

Tein ulkoroihuille koristellun astian vanhoista (jättimäisistä) säilykepurkeista. Toteutus on hyvin yksinkertaistettu. Pähkäilin mielessäni halutun kuvion. Otin porakoneen käteeni ja aloin porailemaan kuviota purkkiin. Kun kuvio oli saatu porattua, maalasin purkit valkoisella kalustemaalilla. 

Käytin ns. tukkupakkausten purkkeja ja poratessa tuntui että purkki painui kasaan aika paljon sekä poranterä lipsui poratessa. Suoristus oli helppoa tosin. Ei muuta kun vasaralla naputtaa tai kädellä vääntää. Tämä projekti ei ihan kaikille sovi, ei ainakaan nuoremmille tuunaajille. Poratessa pitää noudattaa varovaisuutta ettei pora lipsahda ja osu poraajaan ja Lisäksi poratessa tulee metallilastua ja murua joka on terävää. Suojalasit sekä kunnon suojahanskat on suositeltava varuste tässä projektissa. Myös purkin ssäpulelle jää teräviä reunoja poran reijistä. Niitä voi halutessaan naputella varovasti vasaralla. Vasaralla reikiä litistettäessä poratut reiät pienenevät ja niiden ulkonäkö kärsii. 

Ei ehkä hehkein projektini mutta hyvä harjoitus projekti. Ensi kerralla olen sitten ehkä hieman parempi tässä. 




Hey all!

What have you been up to in weekend? I had a free weekend whit my hubby. So nice to get freeweekend whit him because we both work in 3 shifts. Luxury!!

I made a candle holder for those big outdoor candles. I used those huge tin cans, those wholesale sizes. Making these are not for everyone. This is not a good idea for younger crafters. It was hard to drill the holes because the drill bit was jumping all over and the drilling made some very sharp metal chips and flakes. I recommend eye- and hand protection when making this.

This was easy to made. Just drill holes where ever u like and then paint it. When i was done i noticed that the inside of the can was full of very sharp little edges. (of course, ciena you are such a dummy sometimes.) You may use a hammer to flatten them out but then the made holes wont look so nice. Remember to paint it after your done whit drilling and making the holes. Other whise the paintjob will suffer. 

This wasn`t my best project but i took it as a practise. Next time maybe i will be better. 


keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Facebook-sivu.

Ciena`s Diy:llä on nyt myös oma Facebook sivu. Sivu on aika tuore ja siellä on nähtävillä ennakkoon mitä blogissa tulee olemaan tulevaisuudessa sekä vain facebookissa arvottavia tuotteita/ paketteja. 


Käynnissä on vain Facebook sivulla oleva arvonta. Askartelupaketti lähtee arvontaan kun 50 tykkääjää. Aivan, luit oikein. 50! Sehän tulee täyteen nopeasti jos itse liittyy tykkääjäksi ja kutsuu kaverin myös tykkäämään. Myös voitto mahdollisuudet juuri sinun hyväksi kasvaa kun mukana on vähemmän arvonnassa olevia ihmisiä. 


Joko olet seuraajana myös Instagrammissa? Instagrammissa pääset kurkkaamaan  kulissien takana tapahtuvaa elämääni ja projekteja joita on työn alla. 




tiistai 22. syyskuuta 2015

FinnStamper: P*skarteluhaaste #291 /FinnStamper: P*skarteluhaaste challenge #291

Heipsis!

Otin osaa P*skarteluhaasteeseen. Tehtävänä oli valita bingo ruudukosta mieluisa rivi. Itse pohdin omaa ricviäni pitkään. Kaikki tuntui houkuttelevalta. Lopulta Valistin rivin TYHJÄÄ TILAA - GLITTER - MUSTAVALKOISTA. 

Korttiin käytin FinnStamperin yhtä ihanista Joulusinetti teksteistä. Eikö olekkin ihana? Teksti on embossattu mustalla jauheella. Lumihiutaleet on tehty Fiskarssin kuvioleikkurilla. Lumihiutaleiden taustalla on pala läpinäkyvää muovia ja glitterliimaa.Valkoiset viivat on tehty valkoisella geelikynällä.


Olin ennakkoon päättänyt että teen teemalta Joulukortin. No on sanomattakin selvää että tuo minun rivivalinta ei ehkä oikein sovi väreiltään Joulukortiksi. Sen verran kuitenkin inspiroiduin tästä rivistä että päätin edes yrittää miltä lopputulos tulee näyttämään. En tiedä pitäisikö minun olla huolestunut itsestäni koska tavallaan pidän siitä millainen kortista tuli. Heh! En kyllä siitä tiedä että kehtaako tuota lähettää kenellekkään. Ehkei ainakaan rakkaalle Mummolle. :D

Mitä pidätte? Toimiikon tämä? Kirjota kommentteihin mielipiteesi. Katsotaan onko tämä hitti vai huti. 



Hey all!

I made a card to a Finnish crafting challenge blog called P*skarteluhaaste. The idea was to choose a bingo row and do a craft using those words. I had a hard time choosing because they all were pretty good. I used FinnStampers lovely christmas stamp. The text is embossed whit black embossing powder. Snowflakes was done by Fiskars handpunch. Under the snowflakes is transparent plastic and some glitterglue. White lines were done by white gelpen.

From the top left corner to the right and rows from top to bottom:  


                                                   Empty Space - Glitter - Black and white

Diamonds - X - Tag
Water colors - Turqoise - Joined-Up writing



My row was Empty Space - Glitter - Black and white. Before i started i knew i wanted to make a Christmas card. Well.. the colors on my row are not very Christmas like. I knew in my mind what i wanted to do whit it. I guess this is not for everyone. :D Don`t know if i`m going to send this to anyone. Not to dear grandma anyway. :D Maybe i should be worried about myself because i kinda like it. 

What do u think? Write a comment to let me know. Lets see if this is a "Hot or Not." :)



perjantai 18. syyskuuta 2015

FinnStamperin joulupallo kortti / FinnStampers Christmas ball card.

Hei kaikki! 

Apua! Syksy on täällä ja se tarkoittaa vain yhtä asiaa. Alkaa olla kiire tehdä Joulukortteja!! Kääk! Kohta alkaa olla jo liian kiire! Eikun hihoja käärimään ja hommiin.

FinnStamperille on tullut paljon uusia Joulu leimasimia. On tekstiä ja kuvaa jos jonkinlaista. Vaikea valita kaikista niistä ihanuuksista. Tässä kortissa käytin kahta Finnstamperin uutuuksista. 




Korttipohja on tehty suihkuttamalla suihkevärejä sekä embossaamalla tähti leimoja paperiin. Tähti leimasin tullut aikanaan brittiläisen kortteilulehden joulu aiheisen numeron mukana. Mikäli et ole ennen kuuma embossannut niin ei hätää.. Se on simppeliä! Ja mikäli jäit miettimään mikä sopisi minun käyttämän tähden tilalle niin ei huolta. FinnStamperilla löytyy iso kasa mahtavia ja toinen toistaan sopivampia leimasimia tähän korttiin. 



Mitäs pidätte? Aiotko tehdä Joulukortit itse ja joko olet alkanut tekemään joulukortteja?


----------------               --------------------                       -----------------------

Hey all!

The summer is over here in Finland and Autumn is here. That means that i have to start making christmas cards before its too late! Gulp! :D 

I used polymer stamps that are made by a Finnish onlinestore called FinnStamper. I just love all Finnstampers stamps. Soooo lovelly!

I made the cards backround whit mister-colors. The Star stamp is from a brittish cardmaking magazine. (Christmas issue.)

What do you think? Are you going to do your own christmascards this year and have you started on them allready?






tiistai 8. syyskuuta 2015

Kortti oman urheilujoukkueen kannustukseen / Card for cheering your own sport team.

Morjens!

Koulut ovat alkaneet ja syksy tekee tuloaan. Amerikassa joka koululla on omat värit ja kannustusjoullueet. Tämä kortti on tehty Facebookin Some Odd Girl ryhmään Koulu aiheiseen hasteeseen. Leimakuvaa etsiessä käteen sattui Some Odd Girlin Cheerleader aiheinen digileima. Ajattelin että miksipä ei käyttäisi kyseistä leimaa ja aihetta voi lähestyä hieman toiselta laidalta kuin normaalisti. Koulun oman joukkueen kannustustaminen liittyy kouluun myös. Sormet, varpaat ja silmät ristiin kannustamaan miten tämän kortin käy haasteeseen sijoittumisessa.

Leimakuvan voit käydä ostamassa itsellesi täältä  


------------------                  ------------------                     -------------------

Hello!

Schools have started and Autumn is coming fast. In America schools have their own sport team colors and cheerleader squads. This card is made for Some Odd Girl Facebook groups challenge and the theme is school. I was going through my stamps and allmost right away i found a digistamp whit this lovely cheerleader Kaylee on it. I wanted to make a card whit a little diffrent angle on the theme. Why can`t i make a card fro cheering your own schools sport team? Cheering your own schools sport team is school themed too. Now cross your fingers, toes and eyes and we will see how my card does in the challenge. 

You can buy the lovely Cheerleader Kaylee on here